torstai 8. lokakuuta 2009

3 viikkoa mittarissa

Tyypit täytti kolme viikkoa, ja meno vaan yltyy. Pentulaatikko alkaa käymään ahtaaksi, ja porukka yrittää tulvia reunojen yli minkä kerkiävät. Huomenna taitaakin olla ohjelmassa pentulaatikon poisto, ja pentujen tilan rajaaminen isommaksi ah aina niin näppärillä kompostiverkoilla. Very Happy  Jonkun aikaa se tila riittää pennuille, ja sitten alkaakin se, kun naperot vilistävät ympäri kämppää, ja saavat tutustua ulkoilmaan pihalla tepsutellen. 
Sohvat on jo rajattu matalimmiksi pätkityillä kompostiverkon paloilla. Ei sohvilla siis mitään varsinaista väliä ole, näkisitte ne, niissä nyt ei paljon pelastamista ole. Idea onkin se, että pahimmat johtoryppäät menee sohvien takana olkkarissa, ja kun pienet naperot lähtee liikkumaan ympäri kämppää, niin kokemuksen syvä rintaääni sanoo, että mikäs sen mukavampaa, kuin kömpiä sohvien alle ja tutkia ja järsiä kaikkea mitä sieltä löytyy, ja nimenomaan niitä johtoja. Joten ihan pentujen turvallisuuden vuoksi niillä ei jostakin kumman syystä ole pääsyä sitten noihin kivoihin johtorykelmiin, niin tylsä kasvistäti täällä on päättänyt. :) 
Jauhelihaa maistellaan kovalla hingulla pari kertaa päivässä, ja hyvin maistuu. Kakarat rynnivät pentulaatikon laidalle ja kauhea mekkala alkaa, kun niitä menee katsomaan. Niiden mielestä jauhelihaa pitäisi aina olla tarjolla, kun menee laatikon ääreen, eikä ne halua ollenkaan ymmärtää, että ei sitä nyt joka kerta voi syödä, kun täti tulee naperoita jututtamaan ja palluttamaan. Very Happy  


Tässä eilen otetut potretit vekaroista. 


Herra Ruskea





Herra Musta





Neiti MustaMusta





Neiti MustaVaalea





Neiti Ruskea




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti