lauantai 26. syyskuuta 2009

Pieniä kurkistuksia ja pilkettä silmäkulmissa

Pieniä simmuja ja pieniä kurkistuksia. Viisikolla on tänään kaikilla auennut simmut. Ei vielä ihan kokonaan, mutta pieniä silmiä kurkkii jo luomien välistä. Eilen en nähnyt vielä kellään silmiä auki, mutta tänään illalla, kun tutkailin pupseja tarkasti, niin kaikilla oli vähän jo pilkettä silmäkulmassa. Smile  Tästä se meno kohta vaan alkaa yltymään pikkuhiljaa. 
Edellisyönä pupseista pari valvottivat mua aika hyvin, tyypeillä oli vähän massut turhan löysällä. Ahisti ja kiristi varmaan massuja, kun yöllä ei meinannut porukalla tulla nukkumisesta mitään. Myös mammakoiralla oli vähän masu sekaisin, mutta seuraavana päivänä tilanne oli jo parempi, ja viime yönä vekarat ja Piitu nukkuivat taas hiljaa ja tyytyväisinä. Ehkäpä tuo Piitun antibioottikuuri on sen aiheuttanut, sehän usein pistää pentusilla masut vähän kuralle. Mutta nyt taas tilanne on tosiaan tasaantunut hyvin, ja pentulaatikosta kuuluu hiljaista ja tyytyväistä tuhinaa, paitsi mitä nyt silloin nuristaan ja uikutellaan urakalla, kun maitobaari on häviksissä. Onhan se vakava tilanne, jos tarjoilua ei tule Ihan Heti, kun sitä vaaditaan. Very Happy 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti