maanantai 9. toukokuuta 2011

Q-pennut kaikki maailmalla

Nyt viimeinenkin napero Quu-joukkueesta on löytänyt oman kotinsa. Pari päivää vielä meidän seurana hengailee yksi pojista, joka suuntaa omaan kotiinsa keskiviikkona. Talo hiljenee joksikin aikaa, mutta jo touko-kesäkuun vaihteessa odotellaankin Riemun ja Ossin vauvoja syntyviksi.



Tuhkavuorten Aurankukka, eli Riemu (kuvassa yllä) on reilu kolmivuotias aktiivinen, suht topakka ja avoin lapinporokoiranarttu, joka asustaa kahden suomenlapinkoiranartun kanssa samassa laumassa.
Riemu on käynyt muutaman kerran näyttelyssä, saaden aina EH:n. Riemu on keskikokoinen, säkäkorkeudeltaan noin 45 cm. Sen kanssa ei harrastella mitään ihmeempiä, mutta haltijansa mukaan reippautta, taistelutahtoa ja tarmokkuutta neidissä riittää, ja koko sisarusparvi, eli Tuhkavuorten A-pentue on hyvin aktiivista ja tarmokasta sakkia.
Riemulla on A/A lonkat, 0/0 kyynärät, 0/0 polvet, prcdPRA-status on A, ja silmistään se on tutkittu terveeksi kahdesti. Jälkimmäisessä tarkastuksessa toisessa silmästä löytyi pieni MRD-piste, mikä ei kuitenkaan haittaa millään lailla jalostuskäyttöä eikä myöskään vaikuta Riemun näkökykyyn.





Pentusten tuleva isä Huraus Amppeli eli Ossi. (kuvassa yllä)

Ossi on 8-vuotias herra, jolla ei ole vielä aiemmin jälkeläisiä. Ossi on avoin, reipas ja vilkas ukkeli. Ossi on ihmiselle nöyrä ja kuuliainen, mutta mikään lapanen se ei ole. Ossi on tomera ukkeli, jolla on minusta hyvät hermot, eikä se hötkyile turhista, mutta iloinen pilke Ossin silmäkulmasta kyllä aina löytyy.
Ossin silmät on tutkittu terveeksi monta kertaa, viimeksi helmikuussa 2011. Lonkat Ossilla on C/C, prcdPRA-status on A.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti