Aika kuluu kuin siivillä naperoiden kasvaessa huimaa vauhtia. Nettikin on täällä korvessa tökkinyt niin pahasti, ettei ole saanut kuvia ja blogia oikein päivitettyä, mutta katotaan, josko nyt bittiavaruus olisi suosiollinen. :)
Tyypit täyttää jo kohta viis viikkoa. Mutta vielä ollaan neljä viikkoa ja vähän päälle. ;) Pentulaatikko on poistettu jo monta päivää sitten ja pentusille on kompostiaidoilla ja jos mimmoisilla virityksillä tehty pentuhuoneeseen isohko tila, missä saavat temmeltää ja touhuta. Mammakoira pääsee matalammasta kohtaa aitaa hyppelemään pentujen luokse ja pois ihan vapaasti.
Pupsit on käyneet ulkona ihmettelemässä maailmaa nyt muutamia kertoa, ja ai hurja, kyllä se vaan onkin jännää. Viikarit ovat myös ruokailleet pihalla, ja hienosti kakki ja pissi tehdään ruokailun jälkeen ulos. Toki niitä saa sisältäkin korjailla ihan yhtä lailla, mutta silti, eri pätevää. Ulkoilu on vielä hurjan jännää ja uutta, eikä pentuset kauheasti etene ja kuljeksi, vaan tutkailevat maailmaa muutaman metrin säteellä talon ulko-ovelta.
Omista koiristani 8-kuinen Madde on päässyt pentuja katsomaan, se on Kielan mielestä ok, että Madde tulee pentuaitaukseen. Madde on hurjan kiinnostunut pikkuhobiteista, ja haluaisi kovasti leikkiä niiden kanssa, mutta on niiden kanssa tosi varovaisesti ja nätisti. Pappakoira Tuhka myös on parina kertana erehtynyt pentuaitaukseen, vaikkei pahemmin pennuista välitäkkään. Tässä pari kuvaakin tyypeistä. :)
Tuhka tutkii Irmeliä
Madde ja Irmeli
Vähän pupsia leikityttäisi. :)
Tässä sitten muutama otos pari päivää sitten pentusista pihalla. :)
vasemmalta Onneli, Eemeli ja Taneli
Kerttuli
Taneli
Onneli
Irmeli
Anneli
Eemeli
Onneli edessä ja muita murkinalla
Lisää kuulumisia villilästä taas kun kerkiän....tai kun saan nuo pennut irti housunpunteista.... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti