Miten aika menee niin hurjaa vauhtia aina silloin, kun ei tarttis? Pupsit on jo 6 viikkoa ja 5 päivää, ja perjantaina lähtee ekat naperot omiin koteihinsa. Matkaamme Ilmajoelle, pupsit pääsevät siellä vähän kokemaan vielä uutta maailmaa ja uusia juttuja, kaikki paitsi Vuokko, eli Merikaste, joka lähtee omaan kotiinsa jo tästä meiltä ennen reissua. Perjantaina tullaan hakemaan Remua eli Merikotkaa ja Hillaa eli Merikorentoa. Lauantaina kotiudumme reissusta, ja sunnuntaina tullaan hakemaan Otso eli Merikarhu omaan kotiinsa. Meripihka jää tähän meille ainakin joksikin aikaa, katotaan raaskinko siitä sitten enää luopuakkaan, saas nähdä. ;)
Piitu lähti omaan kotiinsa viime lauantaina. Sunnuntaina aamusta pupsit olivat ensin vähän ihmeissään, kun mammakoiraa ei näkynyt missään, ja vähän vinkuivat normaalia enemmän, mutta viikareilla on niin kova meno, että eivät ne kauaa asiaa pähkäilleet, ja taas mentiin hippulat vinkuean ympäri maita ja mantuja.
Pupsien päiviin kuuluu paljon ulkoilua pihalla, takametsässä ainakin se pari kertaa päivässä, ja tänäänkin taas käytiin ajelulla ja hiekkakuopalla riekkumassa. Sisällä mennä vilistellään ja riekutaan toki myös, ja maistellaan possunkorvia ja jos jonkinmoisia puruluita. Välillä otetaan makoisia päiväunia, ja kohta jo taas jatketaan menoa. :)
Hulinaa riittää joka päivä, ja voi olla, ettei tänne enää tässä hässäkässä tule kirjoiteltua, pari päivää enää, niin onki jo perjantai. Jos ei tule kirjoitettua, niin tässä vaiheessa voinen toivottaa oikein hyvää ja onnellista elämää pupseille, muistakaa pureksia omistajianne vähän varpaista silloin tällöin, ja olkaa oikein rohkeita ja reippaita pieniä koiria.
Täältä löytyy tänään otettuja kuvia naperoista hiekkakuopalta, ilta-auringosta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti