sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Aika menee hurjaa vauhtia

Kuten otsikko kertoo, aika menee kyllä hurjaa vauhtia. Tänne blogiinkaan en ole mitään saanut raapustettua yli viikkoon. Ei me kyllä nukuttu olla koko viikkoa, päin vastoin. :)
Pennut on autoilleet, käyneet hiekkakuopalla tutkimassa maailmaa, nähneet kivoja koiratuttuja ja leikkineet niiden kanssa ja vaikka mitä ohjelmaa.

Suurimman osan ajasta pentuset viettävät pihalla, joko tarhassa, jollen itse ole kotona, tai sitten koko takapihalla vapaana muiden koirien, eli mammakoira Unnan ja omien koirieni Tuhkan ja Tulen kanssa. Touhua riittää ja pupsit viilettävät ympäri pihaa ja keksivät vaikka mitä juttuja.
Pari kertaa päivässä ollaan käyty myös meidän takapihalta aukeavassa metsässä tepastelemassa ja pureksimassa käpyjä, ja mitä kaikkea metsässä nyt voikaan keksiä pienet pennut tekemistä, vaikka mitä. :)

Pennut on jo reilu 6 viikkoisia, ja ensi viikolla ne jo lähtevät omiin koteihinsa, ja talo hiljenee. Tai ei se ihan hiljene, se vaan vähän vaimenee. :) Pennuista yksi, Neiti Hallanvaara jää tähän meille asustamaan, ja yksi napero etsii vielä omaa kotia, Neiti Hillajänkä. Siihen asti kunnes Neiti Hillajänkä löytää oman kotinsa, se hengailee täällä meillä tietysti.

Hillajänkä on pitkäkarvainen neitipentunen, joka on siis vielä vapaana peruutuksen vuoksi. Hillajänkä tai "Ransu", kuten sitä on tullut kutsuttua sen ransumaisen olemuksen vuoksi on reipas, rohkea ja vähän tiukkakin likka. Se pitää topakasti puolensa, mutta mikään kauhea rähjä se ei ole. Se on sylissä viihtyvä ja mukava ja vilkas pentunen, joka on kova touhuamaan kaikenlaista, ja tuntuu olevan aina vähän pieni pilke silmäkulmassa. :) Ransulla on kuitenkin tällä hetkellä yläpurenta, joten jalostukseen tai näyttelyihin siitä ei tuolla purennalla ole, mutta kaveriksi muihin touhuihin, metsäretkille, harrastuksiin ja elämänkaveriksi siitä varmasti on. Mikäli kiinnostuit Ransusta, niin ota toki yhteyttä, kertoilen mielelläni lisää. :) Yhteystiedot löytyy kotisivujen etusivulta.

Pentusista otettiin tänään poseerauskuvatkin, ja varmaan nämä on viimeiset varsinaiset poseerauskuvat kaikista yhdessä. Ensi viikolla pupseja tosiaan alkaa lähtemään omiin koteihinsa, ja ei siinä hösellyksessä niin yleensä tule mitään kuvailtua. :)
Mutta, täällä Tehotytöt 6 viikon ja 4 päivän iässä: http://tuhkavuorten.kuvat.fi/kuvat/Tuhkavuorten+H-pennut/H-naperot+6+viikkoa+4+p%E4iv%E4%E4/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti